tiistai 15. marraskuuta 2011

Mustan musiikin megapostaus

Katselin äsken blogin rytmimusiikki-playlistin laihanlaista sisältöä. Sinne pitää saada äkkiä lisää biisejä, eli laitetaan saman tien monta kerralla tosi lyhyiden esittelyiden kera. Yllättäen suurin osa näistä on tuttuja eri räppibiisien sämpleinä, mitenkäs muutenkaan. Rap-musiikki on kuitenkin suurin innoittajani matkalla mustan rytmimusiikin pariin.

Curtis Mayfield - Move on up
Curtis Mayfieldin vuoden 1970 debyyttilevyltä töykeän voimakas ja junan lailla etenevä funk-raita. Tuttu meidän nuoremmalle polvellemme varmasti Kanye Westin Touch the Sky -biisin sämplenä.


Barry White - I'm Gonna Love You Just a Little Bit More Baby
No hemmetti, tämäkin on ensisinkku sittemmin ihan kelvollisesti menestyneeltä Barry-pojalta, vuodelta 1973. Alun syntikkariffi on varmaan yksi sämplätyimpiä riffejä hiphopin historiassa. Ei pöllömpi biisi, ja on Whiten lauluäänikin ihan mukiinmenevä.


Gil Scott-Heron - The Bottle
Alkoholin vaaroista muistuttava biisi viime vuonna menehtyneeltä Gil Scott-Heronilta. Scott-Heron oli oikeastaan tienavaaja nykyisille puhemuusikoille jazzia ja spoken word -tyyliä yhdistelemällä. The Bottle ajoittuu vuoteen 1974.


Al Green - Free at Last
Tässäpä hyvä arvoitus kansalle, mihin suomalaiseen biisiin tätä Greenin pehmeällä äänellä varustettua biisiä on lainattu? Vuosi on tässä tapauksessa 1973 ja kaupunkina Memphis, Tennessee.


Marvin Gaye - Sexual Healing
Hyppäys kasarille ja hieman juustoisempaan kamaan. Paras tähän kappaleeseen liittyvä muistoni on Ruudolfin keikka Helsingissä, jossa Born in the U.S.A. -biisiinsä Sexual Healingia sämplännyt artisti vetää oman biisinsä sijaan lipsynkkaa alkuperäisen biisin päälle.


Raphael Saadiq - Good Man
Onneksi hyvän musiikin aika ei ole ohi. Raphael Saadiq on yksi parhaita (ja ainoita) mustan musiikin maestroja nykypäivänä. Kuluvan vuoden rock-painotteiselta Stone Rollin' -levyltä napattu sinkkujlkaisu on hieno biisi. Myös upea musiikkivideo on syytä mainita. Videon hyvänä miehenä esiintyy The Wiren Cuttynä tunnettu Chad Coleman.


Mayer Hawthorne - Can't Stop
Mustaa musiikkia tehdäkseen ei tarvitse mitään tiettyä ihonväriä, kertoo meille maidonvalkoinen Mayer Hawthorne. Ensimmäistä kertaa kuulen myös biisissä feattaavan Snoop Doggin kokeilemassa rahkeitaan soul-laulajana. Tämä biisi on noin kuukauden takaa julkaistulta Hawthornen How do You Do -levyltä. Okei, edellisiin verrattuna fiilis on kuin tehotuotetulla rypsiporsaalla, mutta onhan tää silti kovaa kamaa!

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Flying


Useimmille blogin lukijoille skottirokkari Rod Stewart on varmasti tuttu. Suurin osa tunnistanee nykyisin Stewartin juorulehtien sivuilta lapsivaimoistaan, viime vuosikymmenellä levytetyistä ikivihreiden amerikkalaisten biisien lounge-versioinneistaan tai kornista diskourastaan (esim. Da Ya Think I'm Sexy?). Alun perin Stewart oli kuitenkin varteenotettavan Faces-yhtyeen laulaja. Yhtye nautti suurta arvostusta 60- ja 70-lukujen taitteessa ja sen rosoinen rock puree edelleen. Stewartin lisäksi bändiin kuuluivat nykyinen Rolling Stones -kitaristi Ronnie Wood, Ian McLagan, Ronnie Lane ja Kenney Jones (Keith Moonin seuraaja The Who'n rumpalina). Faces hajosi kuitenkin 70-luvun puolivälissä sisäisiin erimielisyyksiin Stewartin soolouran takia, joten tuotanto on lyhyt ja timanttisen ytimekäs. Tässä Facesin esikoissinkku, joka ei aikanaan noussut lainkaan listoille.

Listoista puheenollen, Faces pitää nimissään ennätystä brittilistojen kaikkien aikojen pisimmästä sinkkubiisin nimestä vuoden 1974 sinkullaan You Can Make Me Dance, Sing or Anything (Even Take the Dog for a Walk, Mend a Fuse, Fold Away the Ironing Board, or Any Other Domestic Shortcomings). Siinäpä haastetta Sufjan Stevensille!

spotify
osta

perjantai 11. marraskuuta 2011

Cruel/Stillness Is the Move


St. Vincent on teksasilaisen multi-instrumentalisti Annie Clarkin taiteilijanimi. Hänen yleensä vakava indie-soundinsa saa leikkisiä elementtejä ja hänen rosoinen äänensä toimii mainiona vastavoimana tälle naiiville äänimaailmalle. Mieleeni tulee parin vuoden takainen vahvasti samoja elementtejä hieman eri näkökulmasta yhdistellyt naislaulajalla varustettu indiepumppu Dirty Projectors. Dirty Projectorsin loistavalla Stillness Is the Move -biisissä rosoinen tausta on saanut kaverikseen hyvin lapsenomaisen naisäänen (Angel Deradoorian) ja sen leikittelevät vokaalit. Molemmissa kappaleissa on hyvin samankaltainen tunnelma ja siksipä päätinkin postata ne teille yhdessä.

spotify (Cruel)
spotify (Stillness Is the Move)
osta St. Vincent - Strange Mercy
osta Dirty Projectors - Bitte Orca

tiistai 1. marraskuuta 2011

Don't Walk Away


Chromeo on modernin diskon parhaita bändejä. Tämä kanadalaisduo on tehnyt jo ainakin kaksi loistavaa pitkäsoittoa (yhteensä kolme, mutta en ole kuullut debyyttilevyä, joten sen loistavuudesta on vaikea sanoa), vuoden 2007 Fancy Footwork ja 2010 Business Casual ovat piristäneet jo monta aamua, jolloin on tarvinnut piristysruisketta musiikin muodossa. Don't Walk Away päätyi tällä kertaa biisivalinnaksi, mutta oli vaikea tehdä valintaa monen loistavan biisin välillä. Don't Walk Away on viime vuoden Business Casual -levyltä, ja mainio esimerkki siitä millaista moderni diskomusiikki voi parhaimmillaan olla. Tästä saatte sitä paljon kaivattua piristystä marraskuun synkkiin hetkiin. Ooh wee, tämä biisi menee niin kovaa bilesoittolistalle!

PS. Bonuksena Don't Walk Awayn kaveriksi menee varmasti Marie Pierren Walk Away, hämyisä ja salainen reggae-biisi, johon Top Billinin blogin kautta joskus aikaa sitten tutustuin.

spotify
osta